juhannusmuisto

Auringon kasvattamat voikukanhahtuvat ovat tulenpunaisia,

odottavat tuulta.

Nyt on uniaika,

en näe sinua enää,

olen syönyt itkua joka syövyttää vatsan.

Satamat jäätyivät talvella rikki, kukaan ei osaa tulla,

kuningaskalastaja juo päänsä täyteen, unohtaa tahallaan.

Pimeys tiivistyy sanoiksi, joskus ihmisiksi.

Jotkut on tehty valon ja äänen säikeistä,  

aika moni hukkuu juuri nyt, minä voisin huutaa apua, antakaa kun tutustun itseeni.

Seison tuulta vasten niinkuin lammas, selkäni on harjattua terästä.

Sataman ovet lennähtävät auki, joku laskee lampaat, kolmetoista puuttuu,

ne ovat merenpohjassa.

Sukeltajat löysivät miljoona vuotta vanhaa samppanjaa,

eivät edes maistaneet!

Myivät sitä edestakaisin, kunnes kaikki pullot olivat tyhjiä.

Minä vilkutan hänelle aikakapselistani,

rekka ujeltaa ohitse, sataa taas

Tien ohessa kasvaa tuntematon kukka

hänen suustaan rönsyää orjantappuroita,

ne puhkaisevat totuuden immenkalvon,

minä katson valheen raiskaamaa tarinaa,

juna halkaisee maiseman,

minun pitää valita puoli.

Yläilmoissa ajelehtii vaappuva, palava purjelentokone

Nyt se tulee alas taivaalta kuin Ikaros;

minä kirjoitan, tarkoitan että:

täytän ohuita kohtia historiassa

se ei ole sama kuin

”hangata spiraalinmuotoista kuparilankaa

siten, että valo johtuu”

Tänä yönä tuulella on paha asento,

sanojen varjot vainoavat toisiaan,

repivät toisiltansa lihat ja luut, 

nahkat kolisevat portaita alas.

Puolenyön ritari ottaa valoa sieraimiensa kautta,

yö on kutonut ja kutonut

mustan kankaan, jolla minä nukun

Olisinpa täällä!

tänä yönä

olisin vähemmästä kiitollinen.

.